sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Sydänsukkien kuviomalli

Tällä suunnittelemallani sydänsukkamallilla tein monet sukat. Kaivelin koneen muistista ihan sitä varten, että tein tämän työkoneella excel-ohjelmalla, kotikoneella kun ei sellaista ole ja nyt kun lisään sen tänne blogiini, niin voin itse sitä myös hyödyntää. Itse tein tällä mallilla useamman parin. Ohessa kuva sukista ja lapasista. Kuten huomaatte, värit on tärkeitä tai tärkeintä.




Ja kuvion saa isommaksi klikkaamalla sitä.

2 kommenttia:

  1. Ihania töitä sinulla on täällä! Mietin juuri, minkälaiset lapaset tai sukat tulisi, jos käyttäisi jotakin kirjavaa lankaa kuvion teossa - jotakin Novitan raitalankoja esimerkiksi. Niiden värit tietenkin vaihtuvat nopeammin ja omaan tahtiinsa - ei ehkä toimi ollenkaan.

    Kissasukat ja -lapaset lainaan malliksi sinulta. Laitan sitten kuvan tuonne omaan blogiini. Olen laiska käsityön tekijä; neulon koko ajan mutta helppoja juttuja.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla raitalankaa, voi toimia hyvinkin. Minulla taas kärsivällisyys ei riitä enään tekemään puseroita, ennen niitä tein paljonkin. Nyt on täysi työ saada sukka- tai lapaspari aikaiseksi... mutta ei turhaa stressiä kannata ottaa.

    VastaaPoista