sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivää

Kakku valmiina. Tuskien taival, mutta ei siitä enempää. Hyvää äitienpäivää!




lauantai 11. toukokuuta 2013

Omenapuu kukkii

Koska olen lupautunut tekemään äitienpäiväkakun, niin oli hyvä syy kaivaa puoliksi kuivahtaneet sokerimassat komeroon kätköistä ja ryhtyä hommiin. Ajankohtaan tuntui sopivan paremmin omenapuunkukat kuin liljat, muita kukkamuotteja en toistaiseksi omista. Punaisella, vihreällä ja keltaisella maalailin osaset, ruskean oksan sai sekoittamalla vihreä ja punainen.



perjantai 10. toukokuuta 2013

Parveke

Ihailen kukkia ja kauniita puutarhoja yli kaiken, mutta valitettavasti laiska luonteeni kertoo sen, että ihanasta pihasta voi vain haaveilla. Toki piha on, mutta se on makuuni liian suuri ja lehtokotilot yrittää valloittaa sen. Olen siis luopunut haaveista puutarhan suhteen ja tyydyn sisustamisen tätä ruman 70-lukuisen talon parvekkeen päätyä. Tämä pysyy edes jotenkinhallinnassa.

torstai 9. toukokuuta 2013

Pari kissamaista taulua


Taulujen maalaaminen on ollut hiukan tauolla tässä talven aikana, oheiset työt on viime syksynä tehty. Nyt täytyisi inspiraatio jostain taas löytyä, sillä HALUAISIN maalata, mutta jotenkin olen niin insipiraatiolla elävä, että väkisin maalaus ei meinaa onnistua. Siksi tilaustyötkin on niiiin tuskaisia. Nytkin on yksi tilaustyö tekeillä, mutta yhtä tuskaa se on, ja varsinkin tässä alkuvaiheessa kun koko työ näyttää ihan kamalalle. Ja vaikka tiedän, että kyllä se siitä paranee (yleensä), niin silti usko meinaa mennä.